Valintoja

Pyrgos on Santorinin keskellä kukkulan ympärille tiiviisti rakennettu kylä, jonka kapeat kujat nousevat rinteessä lopulta päätyen huipulle vanhan linnan raunioihin, josta avautuvat avarat näkymät lähes koko saarelle. Kuva on otettu pimeästä käytävästä ja yhdessä ikkunasta ja taivaalta tulevan päivänvalon kanssa aikaansaa melko dramaattisen valaistussuhteen. Jotta saisin jotain dataa varjoihinkin, käytin -1 2/3 aukon valotuskompensaatiolla salamalle, joka oli kiinni kamerassa melkein joka päivänä, koska tiesin, että tulemme kuvaamaan päivänvalossa. Yleensä haluan täytesalamaa vain aavistuksen, jotta se nostaisi jotain informaatiota varjoihin, mutta ei latistaisi liikaa kuvaa. Tässä suuntaamaton salama ei muutenkaan toimisi hyvin, koska käytävän seinät ovat minua paljon Xitä lähempänä ja tulisivat häiritseviksi sen sijaan, että täyttäisivät kuva-alan käyttämättömät kohdat pehmeästi. Röpelöinen ikkuna jonkin verran diffusoi valoa, mutta ei aivan tarpeeksi, koska aurinko näyttää paistavan suoraan läpi, mutta kehyksen varjo tulee kuitenkin suhteellisen nätisti Xin hameelle antaen lisävihjeitä hameen muodosta kuin verkkosukka ikään.

Mahdollisen suunnittelutyön jälkeen kuvan tekeminen koostuu itselläni tyypillisesti neljästä vaiheesta: 1. ”näyttämön” rakentaminen, 2. halutun datan tallentaminen kameralla, 3. kehitys raw-tiedostosta (Darktable-ohjelmalla ja joskus erinäisiä työkaluja useampien valotusten yhdistämiseen) ja tarvittaessa 4. jälkikäsittely kuvankäsittelyohjelmalla (Gimp), jonka käyttöliittymä toimii moneen asiaan juohevammin kuin Darktable. Yritän pitää Gimpin editointivaiheen kuitenkin yksinkertaisena, koska ohjelmasta käyttämäni versio ei oikein vieläkään tue korkean bittisyvyyden dataa ja operaatioita eikä tässä mielessä sovellu ”vakavaan” työhön.

Ensimmäisessä vaiheessa esim. kohde löydetään tai asetellaan ympäristöön, asetetaan valot, siirretään esineitä poist tieltä jne. Toisen vaiheen, ja tämän kirjoituksen aiheen, voi ajatella olevan mitatun valon ”rajausta” monessakin mielessä: Ensinnäkin kuvauspaikalla, kuvakulmalla ja polttovälillä rajaamme kohdetta kuvan reunojen ulkopuolelle valitsemalla perspektiivin, tarkennuksella rajaamme syvyyssuunnassa, millä etäisyydellä olevan tarkennustason ympäristöstä olemme kiinnostuneita, aukon koon valinnalla voimme rajata syväterävyysalueen pituuden ja rajata näin yksityiskohtia pois eri etäisyyksillä, laukaisuhetken valinnalla rajaamme ajasta vain kiinnostavimman hetken, kohteen asettelulla voimme rajata kuvassa näkyviä elementtejä, valaisulla voimme rajata kuvasta alueen, joka valottuu suurimmalla bittisyvyydellä, suotimilla rajaamme kameran kennolle pääsevää valoa eri kriteerein, kameran suhteellisella liikkeellä kohteeseen rajaamme, mikä pysyy kuvassa paikallaan ja terävänä sekä suljinajalla voimme valita tallennettavan hetken pituuden. Kun kameran laukaisinta painetaan, parametrit lukittuvat ja kenno tallentaa informaation, jota työstetään myöhemmissä vaiheissa. Raw-tiedoston ei tarvitse olla lopullinen julkaistavaksi tarkoitettu versio tässä vaiheessa, kunhan se vain sisältää kaiken tarpeellisen materiaalin lopullisen kuvan kehittämiseen kohtuullisella vaivalla.

Informaatioteoreettisesta näkökulmasta taiteilijan tekemä valinta mahdollisten valokuvien joukosta muodostaa kuvan taiteilijasta lähtöisin olevan viestin. Tämän viestin informaation määrä riippuu havaitsijasta ja tämän taustasta: jos esimerkiksi piirrän Mona Lisalle viikset ja otan kuvan, riippuu katselijasta, paljonko uutta informaatiota vastaanotetaan: jos tämä on tietoinen Leonardo da Vincin maalauksesta, jäljelle jää vain viikset ja viittaus, muutoin taas koko teos voidaan nähdä ”tyhjältä pöydältä”. Tässä mielessä valokuvaajan on työläämpi tuottaa haluttu yhdistelmä kuvioita kuin taidemaalarin, koska reaalimaailmaa ei voi samalla tavalla työstää kuin mielikuvitusta ja valokuvassa suuri osa informaatiosta tulee ulkopuolisesta maailmasta. Toisaalta (realistisessa) maalauksessa suurempi osa vaivasta menee yksityiskohtien tekniseen toteutukseen. Luonnollisestikin valokuvissa ja maalauksissa arvostetaan eri teknisiä seikkoja ja kummassakin taiteilijan syöttämää informaatiota on tarpeeksi, jotta kaikkia mahdollisia kombinaatioita ei voi kokeilla raa’alla voimalla ja teos voi olla (tietojenkäsittelyteorian mielessä) todiste oivalluksesta tai osaamisesta, vaikka lopputuloksen hienouden voisikin helposti todentaa. Taiteelliseen valintaan liittyvän informaation määrä ei kuitenkaan ole kovinkaan relevantti taidetta arvioidessa, koska sitä on ”tarpeeksi” samaan tapaan kuin yksinkertainen shakkipeli on tarpeeksi vaikea haasteeksi – suurempi merkitys on kuvan vaikutuksella/merkityksellä katselijoille: jos kuva on vaikkapa todiste murhasta, voi sillä olla paljon suurempi henkilökohtainen ja yhteiskunnallinen impakti kuin satunnaisella räpsäisyllä, jossa on enemmän informaatiota. Tässä mielessä konteksti, jossa kuva esitetään, on keskeinen sen taiteelliselle ja muulle merkitykselle ellei teos sitten lähinnä pyri rakentamaan merkitystään omien sisäisten suhteidensa kautta itsenäisenä kokonaisuutena. Erityisesti, jos kuvan merkitys rakentuu pääosin sen visuaalisen sisäisen rakenteen varaan, siirrytään lähemmäksi esimerkiksi musiikin ja abstraktin kuvataiteen maailmoja.

Päädymme toteamaan, että kuvaajan pitää tehdä valintoja ja juuri koskaan kuvan luomisen tarkoitus ei ole dokumentoida kaikkea kuvauspaikan informaatiota, vaikka se olisi teknisesti mahdollista, ja nämä valinnat kiteytyvät yllä olevien kuvan parametrien kautta kameran laukaisuun. Kamerasta säädettävistä parametreista keskiössä on valotus, jolla tarkoitetaan aukon koon, suljinajan, ja ISO-herkkyyden muodostamaa ”kolmiota”, jotka vaikuttavat yllä mainittujen taiteellisten rajausominaisuuksien lisäksi yhdessä siihen, millaisia kirkkausarvoja kenno tallentaa. Aukko ja suljinaika vaikuttavat suoraan niiden fotonien määrään, jotka tulevat valotuksen aikana kennolle, joka mittaa kullekin pikselille suurin piirtein lineaarisesti saapuvan valon määrän. ISO-arvo vaikuttaa kennon herkkyyteen, mutta suurempi herkkyys tulee alhaisemman signaali-kohinasuhteen kustannuksella.

Kennon lämpökohina on ilmiö, jota ei käytännössä koskaan haluta, koska jos kohinaa toivotaan taiteellisista syistä, se voidaan aina lisätä jälkikäsittelyssä halutunlaisena ja halutussa vaiheessa efektipinoa. ISO-herkkyyden nostaminen mahdollistaa kuitenkin joskus pienemmällä aukolla tai lyhyemmällä valotusajalla kuvaamisen kompromissina, kun halutaan hämärässä suurempi syväterävyysalue tai pysäyttää nopea liike. Esimerkiksi varsin usein pieni määrä kohinaa on subjektiivisesti huomattavasti hyväksyttävämpi ongelma kuin liikkuvan kohteen aiheuttama epäterävyys. Kroppirungolla en tosin kehtaisi maksusta ottaa muotokuvaa yli ISO 200:n herkkyydellä, varsinkaan kameran ollessa lämmin. Myös mitä kalliimpi kamera, sitä suurempi kenno ja sitä vähemmän kohinaa samalla ISO-arvolla. Tämä dynamiikka-alueen kasvu näkyy myös lisääntyneinä sävyinä ja yksityiskohtina, kun kohinan sijasta käytössä on enemmän kuvadataa. Mikäli kohde ei ole valaistu tarpeeksi kirkkaasti, jotta halutut aukon koot ja suljinajat mahdollistaisivat kennon dynamiikka-alueen käytön, voidaan myös tehdä kompromissi aukon ja suljinajan välillä. Esimerkiksi sisäkuvauksessa ilman salamaa on tyypillisesti käytettävä sekä isoa aukkoa että suurta ISO-herkkyyttä, jotta ihmisten liike pysähtyisi kuvissa.

Päivän kuvassa ero varjojen ja päivänvalon välillä on liian suuri, jotta sen voisi tallentaa yhdellä valotuksella. Koska otin näitä kuvia ”vauhdista” ilman jalustaa, en voinut ottaa useamman valotuksen HDR-kuvaa järkevästi, vaikka olenkin asentanut Canoniin Magic lantern firmwaren, jossa kätevä tuki tälle löytyykin. Tästä syystä valotin kuvan suurin piirtein niin, että Xi ei ylivalotu. Kehitin sitten raw-tiedostosta kaksi 8-bittistä versiota, joista ensimmäisen valotin Xille ja toisen kirkkaille huippukohdille sikäli kun raw:n dynamiikka riitti. Tämän jälkeen yhdistin nämä Gimpissä kahdella tasolla ja maalaamalla pehmeäreunaisella sudilla maskin päälimmäiseen kuvaan. Tämä pudottaa kuvan suuren skaalan kontrastia, mikä aiheuttaa ”maalauksellisuutta”, kuten edellisessä kirjoituksessa totesin. Koska tässä kuvassa globaalit kirkkauserot ovat tärkeitä luomaan kontrasti käytävän ja ulkoilman välille ja ääripäissä ei ole oleellisia yksityiskohtia, ei voimakkaampi HDR-kompressointi olisi edes tähän sopinut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s